Talotoimiala
Urakoitsijaryhmä

Urakoitsijaryhmä on ollut useita vuosia mukana kehittämässä ja pilotoimassa talorakentamisen käyttötapauksia, tietomallien sisältöä sekä toimintaohjeita. Lähtökohta toiminnalle on olla mukana talotoimialan kehitystyössä ja pyrkiä rakentamaan siitä lähtökohdasta näkemystä tietomallintamiseen.

Takaisin Talon etusivulle

Urakoitsijaryhmä

Urakoitsijaryhmä on ollut pitkäjänteisesti mukana buildingSMART Finlandin toiminnassa. Nykyisin urakoitsijapuolen jäsenyrityksiä verkostossa ovat muun muassa YIT, Skansa sekä Lujatalo, mutta tavoitteena on saada vielä lisää sektorin jäsenyrityksiä, joka auttaa meitä laajentamaan sitä pohjaa, jonka avulla pystymme olemaan mukana tietomallintamisen kehittämisessä. Toivotamme ryhmään tervetulleeksi monipuolisesti myös muita taloalan osaajia; esimerkiksi softwaretoimittajien näkemykset olisivat myös urakoitsijaryhmälle arvokkaita! 

Urakoitsijaryhmä on ollut useita vuosia mukana kehittämässä ja pilotoimassa talorakentamisen käyttötapauksia, tietomallien sisältöä sekä toimintaohjeita. Lähtökohta toiminnalle on olla mukana talotoimialan kehitystyössä ja pyrimme rakentamaan siitä lähtökohdasta näkemystä tietomallintamiseen. 

Visio

Tulevan vuoden aikana tavoitteinamme on esimerkiksi viedä eteenpäin automaattista tietosisältöjen käyttöä ja haluamme vaikuttaa talotoimialan kehitykseen positiivisesti tietomallintamisen näkökulmasta. Meille on ryhmänä tärkeää, että alalla tapahtuu muutosta. Esimerkiksi käyttötapojen pitää muuttua ja testauksesta käyttöönoton läpimenoaikaa pitää saada nopeutettua. Lisäksi resursseja käytetään myös muun muassa tarpeiden ja vaatimusten määrittelyyn, koska sen avulla saamme esille sen, mitä tällä alueella tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. 


Teemu Kangasmäki

Puheenjohtaja

YIT

teemu.kangasmaki(a)yit.fi