E
RYTV-hankeohjelman jouluterveisiä

RYTV-hankeohjelman ensimmäinen vuosi alkaa olla jo lopuillaan, ja onkin aika suunnata katseet tulevaan vuoteen. Vuonna 2023 haluamme vahvistaa sujuvasti toimivaa RYTV-hankeohjelmaa, joka ajaa kaikkien siihen osallistuvien ja koko rakennentun ympäristön etua. Monitahoinen rahoittajaryhmä vahvistaa RYTV-hankeohjelman toiminnan laaja-alaisuutta, ja uudet projektialoitteet luovat perustan vakioinnin laajentumiselle tulevaisuudessa. 


Rahoituksen tilanne

Syksyn ajan RYTV-hankeohjelman rahoittajien määrä on kasvanut, ja olemme ehtineet tavata kaikkien rahoittajatahojen edustajien kanssa. Avoin informaatio RYTV-hankeohjelman ja rahoittajien välillä varmistetaan säännöllisesti pidettävillä rahoittajaryhmän kokouksilla. 

Viimeisimpänä rahoittajana mukaan on tullut Helsingin kaupunki merkittävällä 21 000 euron rahoitusosuudella.

Löydät kotisivuiltamme kaikkien rahoittajaorganisaatioiden logot, sillä haluamme tarjota rahoittajillemme kiitoksena näkyvyyttä. Haluamme kiittää kaikkia rahoittajatahoja!

Vaikka rahoittajia on jo mukava määrä, RYTV-hankeohjelma tarvitsee laajentuakseen lisää rahoitusta. Siksi ensi vuoden alusta kontaktoimme aktiivisesti uusia ja potentiaalisia rahoittajatahoja. Jos tiedät organisaation tai yrityksen, joka voisi olla kiinnostunut rahoittamaan hankeohjelmaa, ota rohkeasti yhteyttä, ja sovitaan tapaaminen, jossa voimme kertoa rahoittamisen hyödyistä enemmän.

Vuonna 2022 rahoitusta kerättiin 289 451 euroa, ja vuoden 2023 tavoitteena on saada vähintään 440 000 euron edestä vakioinnin projektityötä tehtyä.


RYTV-hankeohjelman kehitysvaihe jatkuu vuonna 2023

Vuoden 2023 tavoitteena on saattaa RYTV-hankeohjelman kehitysvaihe loppuun. Tänä vuonna emme saavuttaneet kaikkien vuodelle 2022 suunniteltujen kehitysvaiheen projektien aloittamista. Koska RYTV-hankeohjelman kehitysvaiheen projektit luovat pohjan laaja-alaiselle tietomallintamiselle, kyseisten projektien toteuttaminen on tärkeää.

Lisäksi olemme saaneet todella tärkeitä ja mielenkiintoisia projektialoitteita, joiden kehityksen konkreettisiksi projekteiksi jatkuu ensi vuoden puolella. Vuonna 2023 tavoitteena on kasvattaa projektitoimintaa entisestään. Jotta voimme tukea tätä,  RYTV-hankeohjelman kotisivut tulevat kehittymään, ja lisäämme esimerkiksi ilmoittautumiselomakkeen projektityöstä kiinnostuneille. Myös RYTV Päätoimikunta aloittaa työskentelyn ensi vuonna. Muutoksia ja kehitystä on siis tulossa! 


Käy lukemassa uutisemme RYTV-hankeohjelman käynnissä olevista projekteista:

Talotietosisältöjen vakiointiprojekti

Kansallisen inframallin ylläpito ja päivitys

Geotekniikan käyttötapauskuvaus: paaluperustus

Lähtötietojen harmonisoinnin esiselvitys (uutinen julkaistaan tammikuussa)


Hyvää joulunaikaa ja mukavaa uutta vuotta!

RYTV-hankeohjelmaterveisin,

Annina Lehikoinen, toimitusjohtaja
annina.lehikoinen@rakennustietomalli.fi puh. 050 5544 720

Meeri Smolander, hankekoordinaattori
meeri.smolander@rakennustietomalli.fi, puh. 050 3388 401


E
Talotietosisältöjen vakiointiprojekti etenee