E
RYTV-hankeohjelman kevään kuulumisia

RYTV-hankeohjelman projektit ovat edenneet viimeisestä katsauksesta. Projektien etenemisen ohella RYTV Päätoimikunnan teknisen ryhmän toiminta on alkanut ja  olemme suunnitelleet uutta seminaaria loppukeväälle.


RYTV-hankeohjelman projektit etenevät 

IFC-tietomallien tiedonvaihtovaatimukset (22002_1)

IFC-tietomallien tiedonvaihtovaatimukset -projektin toisen työpajan tallenne on nyt katsottavissa buildingSMART Finlandin Youtube-kanavalta.
Tallenne

Projektin käyttötapaukset ovat myös edennet kevään mittaan. Ovien hankintapaketti asuntotuotannossa -käyttötapauksesta on muodostettu jo käsikirjoitus, joka on tällä hetkellä muokkausvaiheessa. Tavoitteena on, että viikolla 16 alkaisi kommentointikierros. 

Projektin toinen käyttötapaus on Reikävaraus- ja palokatkosuunnittelu asuntotuotannossa.  Käyttötapaus ei ole yhtä pitkällä, sillä aiheen uutuus on vaikuttanut sen etenemiseen. Käyttötapausta on edistetty esimerkiksi työpajoissa.

Projektin puitteissa on myös hahmoteltu lomaketta käyttötapauksia varten.  Lomakkeen pohjana ovat toimineet  SFS-EN ISO 29481-1, IEC 62559-2 ja SFS-EN 17441-1-standardit. Lisäksi yleisessä pohdinnassa on ollut selkeän käyttötapauksien numeroinnin luominen. 

Informaatiomallintamisen vakioinnin ekosysteemi, terminologia ja periaatteet (22001_3)

Julkaisimme projektista laajemman uutisen helmikuussa. Lue uutinen TÄÄLTÄ!

Projektityö on edennyt, ja seuraavan merkittävänä toimena on 17.4. järjestettävä työpaja. Työpajassa esitellään luonnosta RYTV-hankeohjelman projektien toteuttamisen ekosysteemistä ja terminologiasta.

Ekosysteemin ja terminologian luonnokset työpajaa varten ovat melkein valmiina, ja niiden kehitystä jatketaan työpajasta saatujen kommenttien perusteella. Siksi haluamme toivottaa kaikki rakennetun alan toimijat mukaan työpajoihin!

Ilmoittautuminen työpajaan osa I (Maanantaina 17.4. kello 13:30–16)
Voit tutustua työpajan aikatauluun työpajan tapahtumasivulta.

Ilmoittautuminen työpajaan osa II (Torstaina 25.5. kello 13:30–16)

Uutisoimme toukokuun työpajasta ja sen agendasta lisää myöhemmin.

Kansallisen infran tiedonsiirtostandardin ylläpito ja päivitys (22003_1)

Tällä hetkellä projektityön kannalta merkittävä dokumentaatio on lähes valmis, ja siihen liittyvä kommentointikierros on suunnitteilla. Aikataulua kommentoinnille on vielä muovautumassa, mutta tulemme tiedottamaan kommentoinnin alkamisesta bSF:n kanavilla. 

Lisäksi projektitiimi on työskennellyt esimerkiksi ylläpitoalustaan liittyvien tehtävien parissa ja ratkaissut ilmenneitä yhteensopivuusongelmia.

Geotekniikan käyttötapauskuvaus: Paaluperustukset (220005_3)

Geotekniikan käyttötapauskuvaus: Paaluperustukset -projektityö siirty seuraavaksi RYTV Päätoimikunnan teknisen ryhmän läpikäytäväksi ja päätoimkunnan hyväksyttäväksi. Kun projektityö on hyväksytty, tulemme uutisoimaan työn julkaisuun liittyvistä aiheista.


Uusia projektialoitteita hyväksytty

Olemme kevään aikana käyneet läpi uusia projektialoitteita, joista osa on edennyt nyt hyväksynnän kautta projektiehdotuksiksi. 

Seuraavat projektialoitteet ovat edenneet projektiehdotuksiksi:

  • Tekniikkakannatusten suunnittelu ja mallinnus

  • Yhtenäiset tilaajaohjeet osa A 

  • RYTV-nimikkeistöjen hallintamalli ja infrarakennusosanimikkeistön päivittäminen

  • RYTV-lisenssiehdot

Tasainen projektialoitteiden virta mahdollistaa dynaamisen rakennetun ympäristön kattavan tietomallintamisen vakioinnin, johon RYTV-hankeohjelma tähtää. Sekä verkoston jäsenet sekä ulkopuoliset voivat lähettää omia projektialoitteita.

Ohjeet projektialoitteiden luomiseen


RYTV-hankeohjelman muut kuulumiset

RYTV Päätoimikunnan tekninen ryhmä

RYTV Päätoimikunnan osana toimiva tekninen ryhmä piti aloituskokouksen torstaina 6.4.. Aloituskokouksessa selvennettiin ryhmän toimintakuvioita sekä tehtäviä. Teknisen ryhmän tehtävänä on koordinoida ja ohjata RYTV julkaisujen kehittämistä ja ylläpitoa, varmistaa julkaisujen tekninen sisältö ja ristiriidattomuus (tuotetun sisällön arviointi) sekä suosittaa päätoimikunnalle julkaisun hyväksymistä.

RYTV Päätoimikunnan teknisen ryhmän jäsenet:

  • Jenna Ikonen, Väylävirasto
  • Tarja Mäkeläinen, VTT
  • Annemari Kaaranka, Welado
  • Leif Granholm
Rahoitushaku jatkuu 

RYTV-hankeohjelman rahoitushaku jatkuu kevään ajan. Tarkoituksena on vahvistaa rahoitus syksylle 2023 sekä seuraavalle vuodelle. Kevään aikana lähestymme sekä julkisia että yksityisiä tahoja, jotka toimivat rakennetun ympäristön parissa. RYTV-hankeohjelman rahoittajat tulevat hyötymään laaja-alaisesta tietomallintamisen vakioinnista, jota hankeohjelma ajaa.

RYTV Edelläkävijät –seminaari 

 Järjestämme RYTV Edelläkävijät –seminaarin maanantaina 29. toukokuuta. Seminaarissa esittelemme valmistuneiden hankeohjelman projektien tuloksia sekä käynnissä olevien projektien etenemistä.

Tulemme uutisoimaan seminaarista ja sen ohjelmasta tarkemmin myöhemmin. Uusimmista uutisista ilmoitamme esimerkiksi LinkedIn-sivullamme, jota kannattaakin seurata.

buildingSMART Finlandin LinkedIn-sivu


Voit olla yhteydessä bSF:n toimistoon lisäkysymyksissä.

RYTV-hankeohjelmaterveisin, 

Annina Lehikoinen, toimitusjohtaja
annina.lehikoinen@rakennustietomalli.fi puh. 050 5544 720

Meeri Smolander, hankekoordinaattori
meeri.smolander@rakennustietomalli.fi, puh. 050 3388 401


E
Informaatiomallintamisen vakioinnin ekosysteemi, terminologia ja periaatteet -projekti on nyt käynnissä